”Hyvää kuuluu! Hommaa riittää ja kiirettä pitää! Töitä on ja on mukavaa.” Profinderin uusi tietokanta-asiantuntija Jutta ilakoi.

Jutta haki tutkintoonsa kuuluvaa työharjoittelua varten Profinderille, jonne hänet palkattiin suoraan vakkariksi. Nyt, kun kaikki kurssit on suoritettu ja opparikin etenee ajallaan, on hän tällä hetkellä tosi hyvässä tilanteessa. ”Minut perehdytettiin vauhdilla uusiin hommiin ja sain todella nopeasti vastuuta. Olen ollut asiantuntijahommissa monta vuotta, joten työnantajan oli mahdollista antaa vastuuta. Minulle tehtiin alusta asti selväksi, että minua oli sinne odotettu.”

Monta vuotta Helsingissä asuneella Jutalla on, niin kuin hän itse kuvasi, ”vinkeä” opiskelu- ja työtausta. Hän opiskeli maatalous- ja metsätieteellisessä yliopistossa kotieläintiedettä ja kotieläinten jalostustiedettä. Opiskelujen kautta hän päätyi sattumalta yliopiston hallinnon hommiin, jossa työura kesti 10 vuotta. ”2019 tajusin, ettei Helsingin yliopistolla tekemäni työ ollutkaan sitä, mitä haluaisin jatkossa tehdä. Mietin, mikä haluamani asia on ja koin sen olevan ohjelmistokehitys. Samana vuonna pääsin opiskelemaan IT-alaa Haaga-Heliaan ja nyt opparia vaille valmiina, alkaa tuntua siltä, että ollaan omalla alalla.”

Rekrytointiprosessi

Jutta ei tiennyt aikaisemmin Profinderista eikä Qasvusta. Työt olivat loppumassa yliopistolla, joten Qasvun rekrytoijan yhteydenotto tuli hyvään hetkeen: ”Minulle laitettiin viestiä linkkarissa, jossa kerrottiin, että minulla voisi olla sellaista taustaa, joka voisi sopia positioon ja kysyttiin, kiinnostaisiko minua kuulla (positiosta) lisää, voitaisiin soitella. Eli tuli siinä mielessä puskista, enkä oma-aloitteisesti hakenut paikkaa.”

Koko rekrytointiprosessi eteni tosi nopeasti, alle kaksi viikkoa ensimmäisestä yhteydenotosta työsopimuksen allekirjoitukseen. Ensin Qasvun rekrytoija oli siis yhteydessä Juttaan LinkedInin kautta. Qasvun rekrytointiammattilainen Iina kävi Jutan kanssa puhelimitse keskustelun avoimesta positiosta: ”Iina pyysi opintosuoritteen sekä CV:n, jotka hän toimitti Profinderille. Ensimmäisessä vaiheessa Profinderin toimari Ville soitti, jotta voisimme puhua puhelimessa. Toisessa vaiheessa minut kutsuttiin haastatteluun, jossa testattiin SQL-taitojani. Mukana prosessissa oli myös nykyisen tiimimme vetäjä sekä HR-vastaava. Rivakka prosessi, tykkäsin!”

Jutta sanoi rekrytointiprosessin menneen omalta osaltaan niin hyvin, ettei keksinyt mitään kehitettävää. Hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta rekryfirmoista, joten ei ollut mihin peilata toimintaa. ”Ydinasia hoidettiin ainakin, sillä sain työpaikan.” Asiaan varmasti vaikutti sekin, ettei hän alun perin itse hakenut mukaan prosessiin, joten odotuksiakaan ei ehtinyt herätä.

Realistiset lupaukset

Työpaikka joka tapauksessa vastasi odotuksia. Työpaikka myytiin hyvin realistisesti eli ne odotukset, jotka muodostuivat prosessin aikana, täyttyivät. ”Ville kertoi jo ensimmäisen puhelun aikana kivasti yrityksestä ja työnkuvasta tosi avoimesti. On edelleen sama mielikuva siitä, että yrityksessä ollaan tosi avoimia.” Jutta toteaa.

Qasvun rekrytoijan nimi (Iina) jäi Jutan mieleen. Asioista kerrottiin niin kuin ne ovat. Hänestä oli mukava kuulla palautetta siitä, että oma LinkedIn-profiili oli hyvin koottu (profiilista löytyi oikeat avainsanat, relevantti työkokemus oli esille jne.). ”Onnistuitte bongaamaan minut ja olen onnellinen osuessani radariinne! Enhän olisi muuten hakenut mukaan prosessiin.”

Mites tästä eteenpäin? ”Katsotaan, miten työura tästä kehittyy. Profinder on hyvä paikka aloittaa IT-alalla. Saan hyvin pesrpektiiviä sille, onko tämä tosiaan mun ala. Porukka on mukava ja työ vastaa sitä, mitä on annettu olettaakin.”

Työnhakija:

Aloita työnhaku varaamalla puhelu kanssamme. Olit sitten juuri nyt etsimässä uusia mahdollisuuksia tai haluat vain kuulla vaihtoehdoista – aina on oikea aika keskustelulle! Puhelu on 100% luottamuksellinen ja keskittyy taustaasi, mielenkiinnon kohteisiisi ja unelmatyöhösi. Olemme sinuun yhteydessä juuri sinulle sopivista työmahdollisuuksista puhelimitse tai sähköpostitse.

Voit varata puhelut täältä.

Avoimia työpaikkoja pääset tarkastelemaan täältä.

Yritys:

Tarvitsetko apua rekrytoinnissa tai haluat kuulla lisää Qasvun rekrytointipalveluista?

Varaa sopiva aika asiantuntijoidemme kanssa ja keskustelemme kanssasi rekrytointitarpeistanne. Ainutlaatuinen nuorten ja kokeneiden ammattilaisten verkostomme mahdollistaa oikeiden osaajien yhdistämisen juuri teidän tarpeisiinne. Tunnemme jäsenemme henkilökohtaisesti; käymme jokaisen yhteisömme uuden jäsenen kanssa puolen tunnin keskustelun heidän ammatillisista kiinnostuksen kohteistaan ja motivaatiostaan. Laajan verkostomme yksityiskohtainen tuntemus mahdollistaa soveltuvimpien ammattilaisten löytämisen teidän tarkoitukseenne.

Nähdään verkkotapaamisessa!

Tutustu lisää yrityksille suunnatuista palveluistamme, kuten rekrytointiprosessin kulusta, täältä.