Vuosikertomus Qasvu 2022

Taas on yksi vuosi ohi ja seuraava jo alkanut. Tervetuloa 2023. 
Jos aloitetaan luvuilla ja sen jälkeen pohditaan, mitä ne tarkoittavat. 


Qasvu kasvoi jälleen vuoden 2022 aikana. Vaikka jäimme kunnianhimoisista tavoitteistamme hieman jälkeen, kasvua tuli 46 %, mistä olemme erittäin ylpeitä. 

Onnistumisprosenttimme oli huimat 76 % – eli kuinka moneen aloitettuun hakuun löytyi työntekijä. Tämä luku pitää sisällään myös haut, joissa asiakkaan tarve muuttui kesken haun tai syystä tai toisesta ei hakua voitukaan jatkaa.

82 % asiakkaista osti meidän palveluitamme viime vuonna enemmän kuin kerran – tästä luvusta voidaan myös päätellä meidän korkea asiakastyytyväisyyslukumme. 

4,6 asiakasta viidestä käyttäisi palveluitamme uudestaan tai suosittelisi meitä kollegalleen.

 

Koska palaute on meille tärkeää toimintamme kehittämisen kannalta, niin haluamme myös ymmärtää, miksi 0,4 viidestä asiakkaasta ei käyttäisi meitä:

  • Yhteinen rakentava palaute oli selkeästi esiteltyjen kandidaattien määrä, jota toivottiin suuremmaksi.
  • Tähän pyrimme panostamaan entistä tehokkaammalla verkoston etukäteistyöstöllä ja näkyvyydellä kandidaateille. Meillä on usein hyvin haastavia hakuja, joissa markkinatilanne on haastava, joten kehitämme myös avointa viestintää haun aloituksen suhteen; pyrimme kommunikoimaan asiakkaille rehellisesti, kuinka monta kandidaattia uskomme saavamme esittelyyn. Tuppaan usein sanoa, että jos Suomessa kyseinen osaaja on, niin me kyllä hänet löydämme, mutta toinen asia on, kiinnostuuko hän juuri kyseisestä positiosta.

 

Miksi taas 4,6 viidestä asiakkaasta käyttäisi meitä uudestaan, mm.:

  • Kattava ja ammattimainen palvelu
  • Sujuvaa toimintaa rekrytoijalta
  • Onnistuttiin tavoittamaan hyviä ehdokkaita ja saatiin haastava haku maaliin
  • Löydettiin niin hyviä kandidaatteja, että yhden sijasta palkattiin kaksi
  • Hakukriteerit tunnistettiin hyvin ja prosessi oli joustava
  • Ystävällinen kumppani ja vastaa nopeasti
  • Kuuntelee, osaa tukea
  • Aktiivinen työote ja miellyttävä viestintätapa
  • Yhteistyö-aikataulu-kommunikaatio todella hyvää


Suoraan sanottuna Qasvu voi olla äärimmäisen ylpeä tiimistään. Kaikki yllä mainittu on kiitosta vain heille. Meillä ollaan avoimia, kuunnellaan toisiamme ja ollaan kaikki valmiita kehittymään. Muistetaan, että ihminen tulee aina ensin – mikä pätee myös siinä, että arvostetaan jokaisen vapaa-aikaa. Tämä ei ole mitään turhaa jargonia, voitte soittaa kenelle tahansa Qasvulaiselle ja kysyä, miten hän meillä viihtyy ja mikä on hänen työ-muu elämä -tasapainonsa. 

Kaikki ei kuitenkaan 2022 vuonnakaan ollut ruusuilla tanssimista; suurimpana oppina oli varmastikin sisäisten rekrytointien tärkeys. Kuinka jokaisella tiimiläisellä on suuri merkityksensä ja osansa onnistumisessa. Myös loppuvuoden taloudellinen epävarmuus heijastui meidän toimintaamme, ja rekrytointipäätökset asiakkailla viivästyivät täysin ymmärrettävästi. Meidän piti vain keskittyä tekemään työmme mahdollisimman hyvin.  

Tulipa pitkä kertomus!

Joka tapauksessa, vuosi 2023 on lähtenyt ryminällä ja meillä on useita kymmeniä hakuja alkanut ja joista useampi on täytetty jo pelkästään reilun kuukauden sisällä. Haemme asiakkaillemme henkilöstövuokrauksen ja rekrytoinnin kautta uusia tiimiläisiä. Tänä vuonna panostamme näkyvyyteen, jotta saamme enemmän kandidaatteja esiteltäväksi spesifeihin, haastaviin rooleihin. Pyrimme panostamaan sisäisten rekrytointien onnistumiseen. Ja kolmanneksi vanhojen asiakkaiden lisäksi keskitymme uusasiakashankintaan. Eli elkää ihmetelkö, jos joku Qasvulta soittelee tai laittaa viestiä! Toki meihinkin päin saa olla yhteydessä ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti. 

 

Kuulemiin,

Fanni Pesonen