Henkilöstöpalvelualan konkari Eilakaisla on ostanut ICT- ja
liiketoiminnan kehitys -profiilien rekrytointiin keskittyneen Qasvu Oy:n.
Kuvassa Qasvu Oy:n toimitusjohtaja Fanni Pesonen (vas.), Eilakaisla Oy:n toimitusjohtaja Antti Soro (kesk.) ja hallituksen jäsen Jonas Tommila (oik.).
Eilakaisla on ollut pitkään tunnettu laadukkaista henkilöstöratkaisuistaan erityisesti
toimisto- ja asiantuntijarooleihin. Viimeisen vuoden aikana yritys on laajentanut
toimintaansa, vahvistaen teollisuuden ja logistiikan osaamista, avannut HoReCan –
sekä nyt viimeisimpänä ICT:n.
”ICT-asiantuntijoiden tarve kasvaa, kilpailu hyvistä tekijöistä on kovaa ja tätä myötä
myös henkilöstöpalveluiden kysyntä jatkuu vahvana”, kertoo Eilakaislan
toimitusjohtaja Antti Soro.
Eilakaisla haluaa olla myös ICT-asiantuntijoiden urakumppani ja tarjota nykyisille
yritysasiakkailleen kokonaisvaltaisemmin kaikkien asiantuntijaprofiilien osalta
ratkaisuja.
”ICT-asiantuntijoiden osaamisen ymmärtäminen ja asiakkaiden tarpeisiin
vastaaminen edellyttää syvää asiantuntemusta, jota meillä ei sisäisesti ennestään
ollut tarpeeksi. Halusimme nopeasti kasvattaa tämän segmentin osaamista ja
liikevaihtoa, yhdistämällä voimamme Qasvu Oy:n kanssa”, jatkaa Soro.
Qasvu Oy on vuodesta 2017 lähtien toiminut rekrytointiyritys, joka on keskittynyt
ICT:n ja liiketoiminnan kehittämisen osaajien ja yritysten yhdistämiseen. Qasvu Oy:n
vahvuuksista tärkein on alan osaajien verkosto, jota he ovat aktiivisesti hoitaneet.
”Arvomme ja näkemyksemme tulevaisuudesta kohtasivat Eilakaislan kanssa:
hakijalähtöisyys ja aito halu yhdistää juuri oikeat tekijät oikeisiin tehtäviin. Olemme
erittäin innoissamme siitä, mitä yhteistyömme tuo mukanaan ja mahdollistaa
työntekijöillemme”, kommentoi Qasvun operatiivinen johtaja Aleksandra Garutti.
Qasvu Oy jatkaa liiketoimintaansa Eilakaisla-konsernin tytäryhtiönä, omalla
brändillään. Yritysten integrointi alkaa välittömästi kaupallisten synergioiden
mahdollistamisella. Yritysten työntekijät jatkavat nykyisissä rooleissaan, eikä yhtiöillä
ole päällekkäisyyttä edes hallinnossa, minkä vuoksi rakenteellisia
organisaatiomuutoksia ei ole suunnitteilla.
Yritys:
Tarvitsetko apua rekrytoinnissa tai haluat kuulla lisää Qasvun rekrytointipalveluista?
Varaa sopiva aika asiantuntijoidemme kanssa ja keskustelemme kanssasi rekrytointitarpeistanne. Ainutlaatuinen nuorten ja kokeneiden ammattilaisten verkostomme mahdollistaa oikeiden osaajien yhdistämisen juuri teidän tarpeisiinne. Tunnemme jäsenemme henkilökohtaisesti; käymme jokaisen yhteisömme uuden jäsenen kanssa puolen tunnin keskustelun heidän ammatillisista kiinnostuksen kohteistaan ja motivaatiostaan. Laajan verkostomme yksityiskohtainen tuntemus mahdollistaa soveltuvimpien ammattilaisten löytämisen teidän tarkoitukseenne.
Nähdään verkkotapaamisessa!
Tutustu lisää yrityksille suunnatuista palveluistamme, kuten rekrytointiprosessin kulusta, täältä.
Työnhakija:
Aloita työnhaku varaamalla puhelu kanssamme. Olit sitten juuri nyt etsimässä uusia mahdollisuuksia tai haluat vain kuulla vaihtoehdoista – aina on oikea aika keskustelulle! Puhelu on 100% luottamuksellinen ja keskittyy taustaasi, mielenkiinnon kohteisiisi ja unelmatyöhösi. Olemme sinuun yhteydessä juuri sinulle sopivista työmahdollisuuksista puhelimitse tai sähköpostitse.
Voit varata puhelut täältä.
Avoimia työpaikkoja pääset tarkastelemaan täältä.