Paula on muuttanut takaisin kotikonnuilleen Vaasaan. ”Kuule hyvää kuuluu! Mäpä kerron, mitä kävi lauantaina. Kaverini ja lempiserkkuni ovat ystävystyneet ja sattumoisin muuttivat samalle asuinalueelle ja nyt ollaan pidetty jo toiset bileet!”
Viimeisimmästä hausta Paula ei valitettavasti saanut paikkaa. Halusimme haastatella häntä ja pyytää palautetta etenkin, miten voisimme kehittää toimintaamme. Hänen suunnitelmissaan on jatkaa työnhakua: ”Kyllä mä töihin haluan. Toivottavasti olen vielä listoillanne.”
Paula oli kuullut Qasvun vain nimeltä. Myöhemmin somessa tuli vastaan Qasvu-mainos: ”Katsoin mainoksen ja pohdin, voiko olla, ettei rekrypalvelu maksa hakijalle mitään. Ilmoittauduin ja Nean kanssa sovittiin haastattelu. Sain etukäteistehtäviä ja sitten juteltiin. Kun näin, että rekryätte mielenkiintoiseen positioon, laitoin Nealle viestiä, että hänenkö kautta asia hoituu.”
Oma tausta
Paula on käynyt Vaasan Kauppaoppilaitoksen. Hän on opiskellut työn ohella mm. vastuullista liiketoimintaa ja palvelumuotoilua. Hänellä on myös yrittäjän ammattitutkinto.
Paula on ollut viimeiset 10 vuotta kiinteistövälittäjä; ”Palvelin kuluttajia, mitä oli haastavaa opetella. Suhteet eivät ole niin pitkiä kuin b2b-puolella, mutta osaan nyt senkin lajin.” Muuten Paula on aina ollut b2b-puolella, 7 vuotta sanomalehdellä ja 7 vuotta radiolla markkinoinnin ja mainonnan toimikentässä sekä myynnin ja markkinoinnin konsulttina omassa yrityksessä. ”Se oli arvokas oppi ymmärtää kaikki tekijät, jotka liittyvät myyntiin, mainontaan ja markkinointiin ja osata nivoa ne yhteen.”
Rekrytointiprosessi
Koko prosessi kesti noin kuukauden siitä, kun Paula laittoi Nealle viestin. ”Kun aloitin ilmoittautumisen rekkariinne, kohtaaminen meni rytmikkäästi. Meillä oli puolituntia varattu, ja se myös käytettiin. Kun hain työpaikkaa, olimme keskustelleet jo aiemmin, joten ei tarvinnut aloittaa nollista. Se oli arvokasta.”
Kaikki, mitä Nea sanoi, esim. rekryjen aikatauluista, piti: ”Joskus hän soitti jo pari päivää ennen asettamaansa takarajaa. Siellä Nea pyöri taustalla ja varmisti, että tiesin olevani mukana prosessissa.”
”Kaikkein arvokkaimpana pidän sitä, kuinka kartalla Nea on. Ette ole nimittäin ensimmäinen rekryfirma, jolle mä soitan rekryistä. Mulla oli vihossa, mitä minun pitäisi kysyä. Nea vastasi jo keskustelujen aikana kysymyksiin.” Paula mainitsi, että Qasvu kiinnittää huomiota siihen, miten viestitään ja, mitä työnhakija voi odottaa prosessilta, jotta vältytään ylläreiltä.
Paula nosti esille, että moni työtä etsivä miettii, onko rekrytointipalvelu hakijalle maksullinen. Viestinnässä Qasvu voisi nostaa selkeämmin esille, että palvelu on työnhakijalle täysin veloitukseton.
Paulan mukaan ihmiset, esim. LinkedInissä, avoimesti kertovat kokemuksiaan ja jopa arvostelevat työnantajia. Työkulttuuri on kehittymässä avoimempaan suuntaan. ”Ihmettelen, miten voitte olla asiassa niin paljon edellä. Kyseessä on mielikuva, jonka yritys antaa käyttämällä tiettyä rekrytointifirmaa. Se saa miettimään, että mitä työtä tarjoava yritys arvoiltaan on.”
Työnhakija:
Aloita työnhaku varaamalla puhelu kanssamme. Olit sitten juuri nyt etsimässä uusia mahdollisuuksia tai haluat vain kuulla vaihtoehdoista – aina on oikea aika keskustelulle! Puhelu on 100% luottamuksellinen ja keskittyy taustaasi, mielenkiinnon kohteisiisi ja unelmatyöhösi. Olemme sinuun yhteydessä juuri sinulle sopivista työmahdollisuuksista puhelimitse tai sähköpostitse.
Voit varata puhelut täältä.
Avoimia työpaikkoja pääset tarkastelemaan täältä.
Yritys:
Tarvitsetko apua rekrytoinnissa tai haluat kuulla lisää Qasvun rekrytointipalveluista?
Varaa sopiva aika asiantuntijoidemme kanssa ja keskustelemme kanssasi rekrytointitarpeistanne. Ainutlaatuinen nuorten ja kokeneiden ammattilaisten verkostomme mahdollistaa oikeiden osaajien yhdistämisen juuri teidän tarpeisiinne. Tunnemme jäsenemme henkilökohtaisesti; käymme jokaisen yhteisömme uuden jäsenen kanssa puolen tunnin keskustelun heidän ammatillisista kiinnostuksen kohteistaan ja motivaatiostaan. Laajan verkostomme yksityiskohtainen tuntemus mahdollistaa soveltuvimpien ammattilaisten löytämisen teidän tarkoitukseenne.
Nähdään verkkotapaamisessa!
Tutustu lisää yrityksille suunnatuista palveluistamme, kuten rekrytointiprosessin kulusta, täältä.