Vuosi 2019 oli Qasvulle varsinainen vuosi!

Aloitin Qasvun toimitusjohtajana toukokuussa 2019 ja heinäkuussa uusi COO:mme Aleksandra Garutti liittyi tiimiimme.

Nämä itsessään jo ovat suuria asioita yhdelle startupille, mutta sen lisäksi rekrytoimme ensimmäisen täysipäiväisen myyjämme Niklaksen syyskuussa, avasimme uuden toimiston Kallion Leipätehtaalle ja muutimme yrityksen toimintamalleja yksinkertaisemmiksi ja tehokkaammiksi. Kaiken tämän lopputuloksena saavutimme vuonna 2019 mm. seuraavia asioita:

  • Kolminkertaistimme liikevaihtomme vuodesta 2018
  • Lyhensimme rekrytointiprosessin pituutta 80 päivästä 21 päivään  (mukaan lukien myös korkean profiilin haut, kuten esimerkiksi Country Manager tai Markkinointijohtaja)
  • Täytimme hakujamme huimalla 95%:lla
  • Haastattelimme verkostoomme 50-100 uutta henkilöä kuukausittain
  • Saimme 25 uutta asiakasta (kesä-joulukuu välissä), joista useammat ovat rekrytoineet kauttamme enemmän kuin kaksi kertaa aina palaten uudestaan

Uusina aluevaltauksinamme olemme ottaneet sisään IT-ja Tech-alan sekä täyttäneet näistä ensimmäisinä kokoaikaisen Työnjohtajan ja Product Design Engineerin profiilit muiden lomassa

Vuosi 2020 on alkanut rekrytoimalla kaksi uutta kokoaikaista myyjää, Shpetimin ja Ollin sekä yhden projektipäällikön, Iinan. Tällaiset tulokset vaativat kovaa työtä, mutta myös upean tiimin sekä hyvää meininkiä ja hauskanpitoa – ja tämän me Qasvulla osaamme 🙂

Tähän vuoteen lähdemme entistä vahvempina ja intoa pursuten. Tarkoituksenamme on kasvaa yhdessä kandidaattiemme ja asiakkaidemme kanssa.

2020 – We grow together.

Terveisin,

Fanni