Qasvun uusi COO- Aleksandra!

Moi! Mä olen Aleksandra, aurinkoinen ja monipuolinen rekrytoinnin ammattilainen ja myös virallisesti heinäkuusta eteenpäin Qasvun uusi COO! Oma työhistoriani on laaja; työurani aloitin kymmenisen vuotta sitten työskentelemällä ruotsinkielisessä vanhainkodissa ja viimeiset vuodet olen toiminut erikoistuen IT-rekrytointeihin tekemällä huipputuloksia asiakkailleni. Viimeisimpänä toimin myös Jr. Rekrytoijien esinaisena.

How, what and why?

Vuoden alussa tein yhden elämäni vaikeimmista, mutta myös rohkeimmista päätöksistä, kun irtisanouduin kolmen vuoden jälkeen työpaikasta, jossa olen voinut oppia, kasvaa ja haastaa itseäni. Halusin saada graduni tehtyä ja keskittyä siihen kevään ajan sataprosenttisesti. Ennen kuin edes kerkesin miettiä tulevaa, entinen kollegani ja nykyinen Qasvun toimitusjohtaja Fanni kertoi minulle yrityksestä, jossa hän oli itsekin juuri aloittanut. Olin luvannut itselleni, että mietin tarkkaan seuraavaa askeltani työelämässä. Qasvun kohdalla en kuitenkaan voinut peittää innostustani ja tavattuani Qasvun perustajat Viktorin, Rickhardin ja Jonaksen, olin päätökseni tehnyt: haluan mukaan!

Onnekseni sain paikan ja pääsenkin olemaan mukana kaikkeen operaatioihin ja rekrytointiin liittyvässä Qasvulla ja pääsen sitä kautta kehittämään toimintaamme. En malta odottaa, mitä tuleva tuo tullessaan sillä pääsen työskentelemään älyttömän päämäärätietoisten ja intohimoisten ihmisten kanssa ja viemään rekrytointia hakijalähtöisempään suuntaan. Mikäli koet, että voimme olla sinulle avuksi rekrytointiasioissa, niin laitathan rohkeasti viestiä!

Mitä jännää minulla on kerrottava itsestäni:

– Puhun viittä eri kieltä sujuvasti

– Tykkään tanssia salsaa

– Minä myös olen varsinainen doggo-lover!